Syksy on pian täällä

Kaikki kesän suunnitelmat meni ihan uusiksi, muutettiin uuteen paikkaan ja harrastussuunnitelmat jäi suunnitelmiksi, silti meillä on ollu hyvä kesä, rannalla on kiva riehua ja uudessa naapurissamme asustaa hirmuisen kiva pentu, minkä kanssa on kiva leikkiä! :D 

Kesä alkoi eilen!

Vielä muutama päivä sitten oli melkein pakkasta ja eilen se kesä sitten tuli rytinällä ja mittari kipusi hellelukemiin. Oli hyvä päivä aloittaa vesipetoilu :) Illalla käytiin tekemässä peltojälkeä ja tiistaina aloitettiin kesän tokotreenit. Agiliitämään päästään myös toukokuun lopulla, jipii, kesä on kyllä mukavaa! :D

Treenikesä edessä

Talvi vierähti ohi...tai no mateli...miten sen nyt ottaa :D Syksyllä jäätiin treenitauolle ihan kaikesta, koska oma sairaus otti tulta jälleen ja uuvutti ihan täysin. Nyt aletaan taas olla hengissä ja toukokuun tullen alkaa meillä ainakin tokotreenit säännöllisesti, niinpä käytiin lähikaukalossa vähän leikkimässä ja muistuttelemassa mieliin, että miten kivaa se tekemisen meininki onkaan! Ja olihan se kivaa, koira on ihan super tekemään töitä ja oppimaan, ittellä tuntuu olevan raajat talven jäljiltä entistä karmeammassa solmussa ja taidot hukassa, mutta eis e mitään, me säädetään omiamme ja opitaan pikkuhiljaa! Kyllä me vielä jonain päivänä yks bh- koe läpäistään :D Agilityhallille tekis kovasti mieli, meillä ei vaan o täl hetkellä paikkaa, mutta katotaan mitä kaikkea se kesä tuo tullessaan, muutto lähemmäs sivistystä on ainakin käynyt mielessä. Kuvasin meidän touhuja kaukalossa ja tajusin miten hieno väline videoiminen on siltä kantilta, että näkee mitä tekee väärin ja myös mikä näyttää hyvältä! Koko touhu tuntui nimittäin aivan päättömältä säätämiseltä, mutta kyllä meillä ja varsinkin Unnalla ainakin on hyvä meininki, jos ei muuta :) 

Onnea 1-vuotiaalle!

Niin se aika on vierähtänyt ja blogikin jo unohtunut pidemmäksi aikaa kun ei ole tullut kuvaamistakaan hirveästi harrastettua. Pikku pentusesta on yhtäkkiä kasvanut nuori hieno aikuinen! Unna on ollut käsittämätön pentu. Jatkuvasti on saanut vaan hämmästellä miten paljon se osaa ja ymmärtää ja miten kiltti ja fiksu se oikein onkaan! Unnalla on mitä kultaisin luonne. Se on iloinen ja ystävällinen, reipas, sosiaalinen ja kuuliainen. Se rakastaa kaikkia ihmisiä sekä tulee hienosti toimeen toisten eläinten kanssa. Kyllä sillä silti sellaista asiaankuuluvaa herkkyyttä löytyy, onhan tyttö selkeästi perinyt paljon geenejään bordercollielta. Moni on luullut sitä puhtaaksi bortsuksi, mutta kyllä siitä paistaa läpi omasta mielestä selkeästi joitain lapinkoiralta perittyjä ominaisuuksia, hankala verrata kun en ole puhdasta bortsua omistanut, mutta mielestäni Unna on hieman avoimempi ja itseppäisempi ja ehkä vähän vähemmän työhullu kuin keskivertobortsu. Kyllä se silti nauttii valtavasti päästessään tekemään töitä ja se oivaltaa käsittämättömällä tavalla asioita, mitä en erityisemmin ole edes sille opettanut!  Sillä on selkeästi myös jotain huskymaista hulluutta nauttia vaan lujaa juoksemisesta! :D

  Energiaa Unnalla piisaa hurjat määrät, mutta se osaa ja jaksaa hienosti myös olla rauhallisesti ja kestää hyvin useampiakin tylsempiä päiviä. Hyvähermoinen likka se on. Se ei ole koskaan tuhonnut mitään, se ei oikeastaan hauku ollenkaan, sisäsiistiksi se oppi niin helposti, että se tuntui ihan liian hyvältä ollekseen totta. Parempaa koiraa, harrastuskaveria, perheenjäsentä ja ystävää en olisi mitenkään voinut siitä enää toivoa. Sitä on oppinut rakastamaan ihan hirmuisesti näiden yhteisten kuukausien aikana, kun ollaan yhdessä tutustuttu maailmaan. On ollut ainutkertaisen hienoa seurata jälleen pennun kasvua kokemattomasta pallerosta kohti aikuisuutta.

 Unna on opettanut jo nyt minulle paljon uutta koiraharrastuksista ja kouluttamisesta ja toivon mukaan me vielä yhdessä opitaan paljon lisää! Toivottavasti saan tämän kultaisen karvalapsen pitää mahdollisimman monta vuotta luonani ja terveenä. Nyt jo olen salaa haaveillut Unnalle koirakaverin hankkimisesta, koska tyttö on niin fiksu ja tasapainoinen, että kaverin hankkimiselle ei ole sen taholta mitään estettä. :) Hieman aikaa vielä kuitenkin keskityn Unnan kanssa harrastuksiimme ennen pennun hankintaa. Puoli vuotta harrastettiin aktiivisesti erilaisia lajeja pari keraa viikossa, nyt on ollut parin kuukauden tauko ja viimeistään vuodenvaihteen jälkeen taas olis tarkoitus jatkaa ainakin agilityn ja tokon parissa sekä jossain vaiheessa lähdetään vielä mukaan pelastuskoirapuolelle, sillä ihastuin pentukursseilla kyseiseen toimintaan sekä olen huomannut miten mielellään Unna käyttää päänsä lisäksi myös nenäänsä.

Jossain vaiheessa aion varmuuden vuoksi teettää Unnalle joitakin terveystakastuksia, ainakin lonkat ja selkä olis tarkoitus kuvata ja silmät ja polvet tutkituttaa, ihan vaan jotta tiedän tilanteen ja osaan sitten elää ja valita harrastukset sen mukaan. Toinen lonkka sillä on pitänyt pientä napsuntaa sillointällöin sekä sen takaliikkeet eivät ole ihan sen näköisiä kuin toivoisi, mutta pitää muistaa, että se on nuori vielä ja lihaksisto vasta kehittymässä, joten uskallan olla toiveikas, ettei sieltä mitään vakavaa paljastu!

1-vuotissynttäreiden ja talven tulon kunniaksi tyttö on pudottanut kaiken pohjavillansa, eikä sitä olekkaan irronnut ihan vähäsen, pelkästään harjoilla ja kammoilla olen siitä kasannut järjettömiä määriä villaa kokoon parissa viikossa, karvaa on myös joka nurkka täysi. Välillä olen miettinyt että miten siinä on edes voinu olla noin paljon karvaa kiinni kun siitä on mielestäni lähtenyt irti monta kertaa koiraa suurempi kasa! :D  Hieman on typy kutistunut kun turkki on lähtenyt, mutta silti sillä on vielä ihan riittämiin karvaa tallella! ;P

Synttäreiden kunniaksi käytiin vähän ottamassa pellolla kuvia ja pitämässä kivaa, montaa kuvaa en jaksanut ottaa, mutta muutama ihan kelvollinen synttärikuva sieltä saatiin napattua! :)

Aikuisuuden kynnyksellä

Niin se pennun rääpäle on kasvanut ja aika hujahtanut, että pikkuneidistä tuli nainen ja Unnan ekat juoksut aloivat 8.7.16...8kk ja 2pvän ikäisenä. Pahimpaan mahdolliseen aikaan siltä kannalta, että Otso oli meillä juuri hoidossa melkein kahden viikon ajan juuri silloin. Jestas että Otso näyttikin kutistuneelta tullessaan meille! Vaikka eihän se tietenkään ollut kutistunut vaan Unna on taas hujahtanut isommaksi! Milloinkohan se lakkaa kasvamasta? Kokoa on mutuarviolta 53cm ja reilu 20kg tällä hetkellä. Etukäteen olin kyllä huomioinut ja varoitellut, että juoksuja loppukesästä odotellaan ja sillä ehdoin hoitopaikan kanssa mennään, että suunnitelma b-pitää olla. Unnan emällä juoksut on olleet ekan kerran 9 kuisena ja sisaruksista ei vielä kellään. Otso ei reagoinut neitiin millään tavoin tullessaan, ikää oli vasta vajaa 8kk joten sanottiin urokselle tervetuloa....ja viikon päästä oltiinkin hätää kärsimässä kun Otson perhe oli matkoillaan ja mulla kotona juoksuinen narttu sekä kykenevä uros :o !! No pari päivää mentiin tarkkailemalla tilannetta ja päätin viedä Otson kaverini luokse viimeisiksi hoitopäivikseen koska herra alkoi olla liian kiinnostunut neidin takapäästä ja piipitteli kokoajan.

 Muutaman viikon ennen juoksun alkua tyttö oli kyllä yksi korvaton apina ja yhtenä päivänä agilitytreeneissä ihmettelin kun sillä oli korvat niin hienosti kohdallaan, että mistäs nyt tuulee? Seuraavana päivänä löysin veritipan lattialta, mokoma uroksen ketale ei edes huomannu tai ollu huomaavinaan asiaa ennen minuu, vasta seuraavana päivänä kun itse olin huomannut niin heräsi tää prinssikin ihmettelemään. Otso ei kylläkään ole mikään urosten uros, joku muu olisi todennäköisesti osannu minuu varoittaa jo aiemmin asian tiimoilta. Juoksut on tehneet Unnasta selkeesti aikuisemman. Agilitykouluttajammekin huomasi asian ja ihmetteli ääneen neidin yhtäkkistä aikuistumista. Itse oletan että sillä on vaan niin väsy olo juoksujen takia niin kuin itselläkin tiettyyn aikaan kuusta että eiköhän tuo omituinen rauhallisuus ole ihan ohimenevää sorttia ja ylikuuma virtapiikki taas löydy sieltä jossain vaiheessa :D Tippaakaan liian rauhallinen ei ole neiti tosiaankaan ollut nytkään, kierrokset on laskeneet silleen sopivasti :) Nyt alkaa olla tärppipäivät käsillä. Viime viikko vielä treenailtiin agilityssa ja pentutottiksessa ihan täysillä ja hienosti. Agilitya varten piti käydä ostamassa mustista ja mirristä kunnolliset juoksuhousut...noi omatekemät siniset ei oikeen pysyneet jalassa :P Vein halliin tytön vasta omalla treenivuorolla ja ne pienet ajat mitä sielä välissä oli odottelua pysytteli hän ihan kivasti oman pyyhkeen päällä makoilemassa housut jalassa.  Katsotaan mitä huomisesta ja perjantaista tulee...sirkusta luulemma :D 

Hienoksi on haukuttu koiruus muuten taas tuolla pentutottiskurssillakin, kuulemma miulla on koira, joka seisoo vaikka päällään miun puolesta kunhan osaan kertoa sille mitä haluan :) Itsellä on vielä hirveästi opeteltavaa ja pitkä matka edes kelvolliseksi ohjaajaksi, mutta kukapa se olis seppä syntyessään....paitsi ehkä toi miun koira, joka on tähän mennessä kyllä ihan osannu ja äkänny kaiken ilman että on miun ansiosta mitään oppinu, se on vaan arvannu ja oon kehunu kun meni oikein :D 

Marsukoira

Tänään kävin kaitsemassa pikkiriikkistä marsun kokoista kääpiövillakoiran pentua, joka kotiutui viikonloppuna siskoni luo. Tänään oli ensimmäinen pitkä päivä kakaralle yksin kotona, niin lupauduin sitten muutamaksi tunniksi neidille seuralaiseksi. Melkoinen pikkudiiva siellä olikin vastassa :D Kunhan tirriäinen hieman kasvaa niin Unnasta ja murumarsusta tulee varmasti hyvät kaverit, ainakin toivon mukaan, sillä melkeinpä olen jo lupautunut sillontällön pikkumustaa hoitoon ottamaan :) 

Jäljestämässä

Perjantaina suunnattiin jälleen Imatralle tutustumaan pelastuskoiratoimintaan.

Lähtiessä oli hirmuinen helle ja harkitsin jo kotiin jäämistä, koska matka on suht pitkä eikä autossa ole ilmastointia. Viilennysloimen turvin kuitenkin uskallettiin reissuun lähteä. Sää kuitenkin "hieman" muuttui matkan aikana.

Kurssimiitti oli sovittu Meltolan Siwan pihalle, josta suunnistaisimme autoilla jonossa jälkipellolle. Kaupan pihalla oli siis tungos klo 17.45. Kurssilaisia on 15 ja siihen vielä muutama kouluttaja niin mahdoimmehan olla näky ajellessamme peräkanaa pellolle. Saatuamme autot peltotielle niin alkoi sataa ja ukkostaa.

Ukkosmyräkkä kesti vain hetkisen, mutta sadetta saatiin niskaan taivaan täydeltä pari tuntia. Koirilla oli toki mukavat oltavat autoissa, joskaan samaa ei voi sanoa läpimäristä ihmisistä :D

Ensimmäisenä meille vähän kerrottiin jäljestämisestä lajina palvelus- ja pelastuspuolella. Itselle tuli jälleen kerran paljon uutta tietoa.

 Seuraavaksi meille annettiin ohjeet jäljen tekemiseen ja näytettiin jokaiselle oma paikka, mistä lähteä liikkeelle. Jäljistä tehtiin tarkoituksella ylipitkiä, jotta voidaan lopettaa koiran kanssa hyvän pätkän jälkeen. Oli yllättäen melko haastavaa jättää nakkipaloja epätasaisessa maastossa omiin jälkiinsä, ihmettelin miten kaikki muut suoriutuivat hommasta niin sujuvasti...(teinköhän taas jotain hankalimman kautta? :D )! Jokainen merkitsi oman aloituspaikkansa maahan iskettävällä merkkikepukalla ja kiersi pellon laitoja pitkin pois jäljiltä, ettemme sotkisi kenenkään polkua. Jälkien annettin vanhentua hetken aikaa ja sillä aikaa rupattelimme lisää. Sen jälkeen otettiin kaikki koirat yksi kerrallaan alkaen pienimmistä pennuista ja kouluttajamme opasti jokaista koirakkoa kädestä pitäen alusta loppuun saakka antaen apuja koiralle ja neuvoen ohjaajaa. Viimeisenä hän itse näytti mallia oman koiransa kanssa, miten hieman edistyneemmät tekevät töitä nenällään ja hienoltahan se työskentely näytti!

Melkoinen tovi siis jouduttiin odotelemaan jotta kaikki koirat saatiin läpikäytyä ja kokoajan satoi rankasti. Olisi pitänyt olla mukana kumisaappaat, villasukat ja nahkarukkaset, koska siinä odotellessa tuli oikeasti tosi kylmä. Onneksi olin sentään tajunnut laittaa coretex-kengät ja mukana oli glass ohlsonin halpis sadepuku, mitkä hetkisen verran pitivät vettä enkä kastunut ihan niin pahoin kuin moni muu.

Oma vuoro oli nopeasti taputeltu. Itse olin hieman horjuvasti tehnyt jäljen vinkuraan vaikka miten yritin siitä suoraa saada. Silti koiralla eikä kouluttajalla ollut mitään ongelmaa löytää nakkipaloja...kai siinä auttaa jos on harjaantunut niitä etsimään heinikosta tai omaa koiran hajuaistin, itse en nimittäin nähnyt niitä sieltä juuri ollenkaan! :0

Taas kerran Unna keksi hyvin äkkiä mitä oli tarkoitus tehdä ja kouluttaja sanoikin, että täähän on jo kuin vanha tekijä! Eli jälleen kerran tuli osoitettua se, että tossa koirassa on kaikki taidot valmiiksi sisäänrakennettuna, minun pitäisi vaan osata kertoa sille, mitä tehdään! Jäljestys on niin hyvää rauhoittavaa puuhaa aktiiviselle koiralle, että taatusti tullaan tätä tekemään ainakin itsekseen koiran väsyttämiseksi nyt kun tiedän miten homma toimii.


Viimeisen koiran ollessaa haistelelemassa jälkeään, alkoi auinko taas paistaa....mitä lie kohtalon ivaa, että kesän eka ja vielä ainoa kunnon myrsky ja sade sattui just silloin kun oltiin keskellä ei mitään ilman minkäänlaista sateensuojaa :0

Kuva:  Krista.V

PS. Kiva oli muuten porukan peruuttaa pois tää peltotie, varsinkin kun kaikkien ikkunat oli umpihuurussa :D